Tulevia tapahtumia

Salikisat ja pikkujoulut

Ryhti järjestää lauantaina 29.11. seuran sisäiset salikisat. Tehdä voi minkä nostomuodon haluaa 5 tai 10 min. suorituksen. Mainio tilaisuus testata omaa kuntoa.

Salikisan jälkeen järjestetään pikkujoulut Hyvinkään Saunaklubilla. Ohjelmassa mm. hauskaa yhdessäoloa ja ohjattu suklaa-/viinimaistelu. Osallistumismaksu 10 € (sis. viininmaistelun) tai 5 € (ei viininmaistelua) Mahdollisuus tietenkin myös saunomiseen. Ruokapuoli hoidetaan nyyttäriperiaatteella, sovitaan tarkemmin osallistujien kesken lähempänä tilaisuutta.

Molempiin voi ilmoittautua ilmoittautumislomakkeella.

IMG_20140928_155201

Kahvakuulaleiri Berliinissä

Ryhti järjestää kahvakuulaurheiluleirin Berliinissä 30.1. – 2.2.2015. Meno perjantai-iltana ja paluu maanantai-iltana. Leirillä vedetään kolme harjoitusta. Kaksi harjoitusta tehdään Kalle Pyykkösen vetämänä ja yksi long cycle -teemainen harjoitus Karsten Bollertin vetämänä. Treenipaikkana toimii Crossfit Aorta -sali. Berliiniin tutustumiseen on varattu sunnuntai-iltapäivä ja maanantaiaamupäivä.

Leirin arvioidut kustannukset lentojen ja majoitusten osalta ovat noin 200-250€ / hlö. Jokainen maksaa lisäksi itse liikkumiset paikanpäällä julkisilla kulkuneuvoilla ja omat ruokailunsa. Kustannukset riippuvat myös siitä hankitaanko lennot ryhmänä vai hoitaako jokainen omansa itse. Asiaa selvitetään parhaillaan.

Jos leiri kiinnostaa, ottakaa nopeasti yhteyttä Kalle Pyykköseen, kalle.pyykkonen@gmail.com. Leiri sopii myös kuntonostajille ja mukaan pääsee myös muiden seurojen nostajat. Paikkoja on kuitenkin rajoitettu määrä.

Junioritoiminta alkaa

Ryhti aloittaa yläasteikäisten kahvakuulaharjoitukset Pohjoispuiston koululla keskiviikkoisin klo 16-17 (jos kävijöitä alkaa löytyä voidaan mukaan ottaa toinen ryhmä klo 17-18).

Toimintaa varten seura on hankkinut 6-14 kg kuulia, jotka säilytetään Pohjoispuiston koululla.

Lisätietoja antaa Kalle Pyykkönen, kalle.pyykkonen@gmail.com

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close